Mitä odotin tänä vuonna äitienpäivältä? Yritin sitä välttää, laitoin omalle äidilleni kortin postiin ja se siitä, sillä selvä (oma äiti-tytär-suhteeni on vähintäänkin kiemurainen, mutta siitä sitten toiste). Homma hoidettu. Unohdetaan koko juttu ja vietetään tavallinen viikonloppu. Eihän äitienpäivää ole pakko viettää, jos ei halua.

Mutta kuten kaikki juhlapyhät ja muut kansalliset ilmiöt, vaikea tätäkin oli välttää. En voinut kulkea täysin silmät kiinni, joten altistuin väkisinkin varsinkin markkinamiesten mainostulvalle. Äidille lahjaksi nyt kaikkea ihanaa, hemmottelua, kukkia, paituleita ja paapomista, kosmetiikkaa, koruja, kylpylälomia ja kaukomatkoja. Mukeja, paitoja ja muuta oleellista MAAILMAN PARAS ÄITI -tekstillä. Askartele yhdessä lasten kanssa äidin iloksi. Äiti äiti. Äidille kaikkea. Juhlitaan äitiä yhdessä.

Pääsin lauantaiaamuun asti, ja itkin nähtyäni ilmoituksen Lapsettomien Lauantain juhlistamisesta, jossain hedelmöitysklinikalla olisi ollut ihan täytekakkukahvit tarjolla sen kunniaksi. Sinnekö sitten leikkimään äitiä, joka täytekakkunsa on ansainnut, ei ihan sänkyyn asti tuotuna, mutta leikisti, vaikka en saa lasta, saan edes kakkua, luentojakin olisi ollut ja infoa ja vertaistukea. Ahdistuin. Jätin menemättä.

Äitienpäiväsunnuntaina joka median tuutista pursusi äitiyden ihanuutta ja ylistystä. Kunnia äideille, juhlikaamme nyt. Lööppiotsikoita, kunniamerkkejä, kolumneja ja haastatteluja. Vihdoinkin äidiksi -iloitsemista. Varauksetonta julistusta siitä, miten lapsen saaminen on parasta, mitä elämässä kohdata voi. Riipaisevia tarinoita erilaisista kehitysmaiden ja rankkojen olosuhteiden äideistä. Monipuolista analysointia vanhemmuuden tunnemyrskyistä. Aamun lehden täydeltä terveisiä Maailman parhaimmalle äidille toivoo kotiväki. Kuvien kera, tietty. Vaihdoin kanavaa, kun Arto Nyberg tuuppasi Marianne Heikkilälle haastattelun aluksi äitienpäiväruusun. Suljin Facebookin, kun tuntui siltä, ettei kenelläkään ollut sinä päivänä muuta sanottavaa statuksessaan, kun että Paras saavutukseni elämässä on olla äiti <3. Odotin päivän kulumista, laskin tunteja, toivoin, että päivä menisi ohi. Loppuisi tämä äitienpäivä. Juhlikoot sitä he, jotka sitä haluavat, mutta miksi sen välttäminen on mahdotonta? Ahdistuin. Lamaannuin. Halusin paeta, mutta minne tätä pääsee karkuun?

Tänään, maanantaina, yritin huokaista helpotuksesta, mutta ei, äitienpäivä ei vielä ole täysin ohi. Tänään juhlitaan eilen syntyneitä vauvoja, parhaita äitienpäivälahjoja mitä odottaa voi. Krisse Salmisen tyttöä. Onnesta ovat sekaisin, luonnollisesti. Tänään muistellaan eilistä äitienpäivää, kuinka tippa linssissä seurattiin traditioiden siirtymistä sukupolvelta toiselle. Tarhassa tehty kortti ja kaikkea.

Joko tämä huomenna olisi ohi?

"... miksi sä itket, kun naapurissa jonkun lapsi nauraa..."