Muutoksia elämäntilanteessa jälleen kerran, työssä, asumisessa. Parisuhde sentään on pysyväisluonteinen. Mutta muutokset vievät ajatukset täysin mukanaan, täyttävät mielen. Stressi syö voimavaroja, eikä jaksa keskittyä kuten pitäisi. Olen nukkunut huonosti, heräillyt yöllä murehtimaan ja flunssa pitkittyy, jatkuu loppumattomana. Tilanne on silti tätä kirjoittaessa helpottamaan päin.

Muutosten keskellä ajatuksiin ei ole mahtunut lapsettomuus, ei ole ollut aikaa eikä voimavaroja päästää sitä valtaamaan mieltä, no, ehkä hetkittäin, mutta vähemmän kuin yleensä. Pitää työntää pois mielestä muuttolaatikoiden, loppusiivouksen ja avainten luovutusten tieltä.

Paitsi nyt, kun ajatuksiin hiljalleen vapautuu taas tilaa. Mieli palaa uomiinsa.

Kahvipöytäkeskustelussa aiheet ajautuivat (toisten keskustelijoiden) lapsista (heidän tuttaviensa ja tuttavien tuttavien) lapsettomuuteen. Myös niihin tarinoihin, kun vuosien hedelmöityshoitojen jälkeen raskaus on alkanut spontaanisti. Että hups vaan, raskaana ollaan. On se elämä sitten ihmeellistä.

Tätä kirjoittaessa kyyneleet vielä kuivuvat. Vein kahvikuppini pois ja vaivihkaa pakenin vessaan itkemään. Eivät he tiedä, mistä voisivatkaan, kuinka kipeää se otti.