"Mites ne sun siskot, onko he... siis ovatko he ihan miesten kanssa?" (ovat) "No hyvä, meinaan ajattelin teidän vanhempien kannalta, on sitten vielä mahdollisuus saada lastenlapsia..."

Onko se niin mahdoton ajatus, että naisparilla olisi keskenään lapsia tai edes vauvatoiveita? Jälleen kerran syvältä riipaiseva kysymys, täysin hyväntahtoisesti esitetty varmaankin, mutta eihän kysyjä sitä tajunnut, miten muhun sattui. Jälleen kerran peitin kipuiluni ja jatkoin keskustelua, kuin ei mitään.

Asumme avovaimoni kanssa tällä hetkellä melko isossa asunnossa, isommassa, kuin mitä yleensä kahden aikuisen talous tarvitsee. Kyllähän se ihmetystä aiheuttaa. Ne, jotka eivät tiedä puolisoni sukupuolta (eli olettavat hänen olevan mies), vihjailevat merkitsevästi hymyillen vauvahuoneesta. Ne, jotka tietävät puolisoni olevan nainen, jatkavat edelleen ihmettelyä, mihin me niin montaa huonetta tarvitaan. Ja mites se leikkimökki pihalla, mitä te sillä teette, aiotteko jotenkin hävittää sen, kysyvät. No, varastoin siellä puutarhamultaa. Olkoot siinä nyt vielä, ei siitä haittaakaan ole, se on ihan soma. Onko niin vaikeaa ajatella, että myös minä toivoisin leikkimökille olevan vielä joskus sellaista käyttöä, mihin leikkimökit yleensä on tarkoitettu?

---------

Tänä kesänä on minun ja puolisoni häät, meistä tulee vaimo ja vaimo <3 Niin, siis virallisesti pitäisi kai puhua Parisuhteen Rekisteröimisestä ja Juhlasta Sen Kunniaksi, mutta näin epävirallisesti mulle on ihan sama, miten sitä virallisesti kutsutaan, ne on meidän häät <3 Suunnittelua on tehty jo viime kesästä lähtien, ja tahti toki tässä vain kiihtyy, kun päivät alkavat käydä vähiin. Alkuun lähipiirimme tietenkin kovin kummasteli, että mitäs ne sellaiset häät, miten siellä osaa olla, kun ei olla ennen sellaisissa oltu. No, eipä mekään! Suunnittelun edetessä on vaikuttanut siltä, että muutkin ovat huomanneet häillä ja häillä olevan enemmän yhteistä kuin eroavaisuuksia. Niin, siis meidän häissä ei kumpikaan pukeudu mustaan pukuun eikä sulhasta ryöstetä, mutta muuten kunnioitamme paljon perinteitä. On kaaso ja bestman, nostetaan onnittelumaljoja, varataan ylle jotain sinistä, leikitään hääleikkejä ja tanssitaan häätanssi. Emme halua häistä muutenkaan mitään Gay Pride -messua, meillä on hääkakku ja hääkarkit, ei LESBOhääkakkua eikä LESBOhääkarkkeja. Paljon on vielä tehtävää, mutta masuun ilmaantuneet perhoset kuvantavat ainakin vielä innokasta odotusta, eikä suinkaan kasvavaa paniikkia. Olen varma, että siitä päivästä tulee mukava, juhlasta viihtyistä ja meistä onnellisia <3

Eihän tällaista asiaa malttanut pitää täysin salassa, kerroin yhdelle työkaverille, sitten toiselle, sitten sana levisi ja nyt kaikki tietävät, että kohta Juuliannalla on häät... =) Siinä on vaan se, että edelleen olen (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) täysin kaapissa lesboudestani työyhteisössäni. Ei siihen enää oikeastaan ole muuta syytä kuin se, että asia ei yksinkertaisesti ole tullut puheeksi. Hassua sitä nyt enää tässä vaiheessa olisi leväyttää, täysin irrallisena asiana varmaankin, että heiii arvatkaas muuten mitä... Kaikki odottavat Juuliannan häitä, ja jossain vaiheessa tajusin, että mitäs jos työkaverini jotenkin muistavat mua häiden suhteen (vaikka kustannusten vuoksi kollegat rajattiin pois kutsuvieraslistalta), pitääköhän töihin sitten toimittaa kiitoskortti? Siitä sitten tiirailevat, että onpas jännän näköinen mies Juuliannalla, eikun siis... =D Ensin tuon tajutessani säikähdin ja mietin pääni puhki, miten kiitoskorttiasian voi kiertää, mutta lopulta päädyin siihen, että oikeastaan se voisi olla ihan hyvä juttu. Tulisi sitten kerralla selväksi ilman, että asiaa pitäisi selvitellä jokaisen kanssa erikseen tai että juoruilu hoitaisi homman. Mutta odotellaan nyt ensin edes häihin asti, jotta kiitosten aika tulisi... =)