... eikö hellittäisi hetkeksikään mieletön kierre? (Leevi and the Leavings)

Pienen hetken verran kaikki oli hyvin. Pienen hetken verran meistä oli tulossa vauvaperhe. Pienen hetken verran ehdimme iloita positiivisesta raskaustestistä, raskausoireista ja kutkuttavasta odottelusta. Miten sitä olisikaan malttanut odottaa koko raskausaikaa, kun tuo pienikin hetki oli niin täpinää täynnä?

Sen pienen hetken aikana ehdin soittaa kauan odottamani puhelun klinikalle, ehdin kertoa positiivisesta raskaustestistä, ottaa vastaan onnitteluja ja iloitsemista ihanasta uutisesta, saada jatko-ohjeet hormonilääkityksen ja muun suhteen. Ehdin varata ajan varhaisultraan. Pienen hetken aikana ehdimme iloita lähipiirimme kanssa raskaudesta, saada tsemppauksia ja halauksia. Emme toki kaikille mahdollisille ehtineet kertoa, vaikka toisaalta uutisen olisi halunnut kuuluttaa vähintään koko maailmalle. Vihdoinkin! Hieman ehdimme kartoittaa lähipiirimme vauvatarvikevarastoja, josko sitten meille liikenisi jotain lainaan, sitten kun tarvitsemme. Pienen hetken ajan ehdimme suunnitella kotimme sisustusta, mittailla pinnasängyn paikkaa ja googlettaa vauvanvaunujen myynti-ilmoituksia. Pienen hetken aikana ehdin ostaa kauan haaveilemani ihanat äitiyshousut. Ne housut mulla oli jalassa, kun viaton ja vaaraton tihkuvuoto yltyi suunnattomaksi veritulvaksi, innokkaan odottava täpinäntäyteinen mieliala muuttui hetkessä hysteeriseksi itkuksi, kivuksi, joka yltyi kouristaviksi puuskiksi, kun kohtuni halusikin tyhjentyä, poistaa sinne asettuneen elämänalun.

Se yö ja seuraava päivä olivat kuin painajaista, lääkärin vakavaa ilmettä, mitään ei ole tehtävissä, keskenmeno on käynnissä eikä kukaan voi tietää miksi. Istukan rippeitä ja muuta raskausmateriaalia valui lääkärin instrumenteille ja mä vaan yritin pysyä liikkumatta, vaikeaa se on kun itkee. Sain kohtua supistavat lääkkeet, ihan kuin kipua ei olisi ollut tarpeeksi siihen mennessä, kotona itkin ja huusin kun alavatsaan sattui, sydämeen sattui, kohtu supisteli ja sydän oli rikki.

Facebookista näkee, että elämä jatkuu, maailma ei kaatunut, vaikka siltä kivun keskellä tuntui. Facebookissa toiset lataavat uutisvirtansa täyteen kuvia vauvoistaan tai kiukuttelevat pyykin sekaan jäänyttä nenäliinaa. Minä ja vaimoni yritämme vimmatusti saada taas arjesta kiinni, järkytys vaihtuu suruaikaan. Pienen hetken verran ehdimme odottaa tämän kesän kuluvan tyystin erilaisissa tunnelmissa. Viime kesänä en ollut vielä raskaana, en ole nyt sitten tänäkään kesänä. Syksyllä palataan taas asiaan, siihen mennessä on jo tullut täyteen kaksi vuotta hedelmöityshoitoja. Sama mieletön kierre jatkuu ja jatkuu, kuten aiemminkin, ei sen loppua näy.