Olen tehnyt listaa Kaipauksista ja Päätöksistä.

Kaipaan lapsiperhe-elämää. (en tiedä, onko kaipaus oikea sana, koska varsinaisesti en ole sellaista koskaan viettänyt, siis vanhemman asemassa - kaipaus kuulostaa siltä, kuin olisin jotain menettänyt. Mutta menkööt...) Kaipaan pieniä käsiä ja pörröisiä hiuksia, valloittavia hymyjä ja silmien tuiketta. Kaipaan ulkoilua, liukumäkiä, luistelua, metsäretkiä, ympäröivän luonnon tutkimista. Kaipaan leikkejä, pelejä, touhuamista, peuhaamista, majoja, prinsessalinnoja ja merirosvolaivoja, barbeja ja action-maneja. Kaipaan eläintarhoja, pomppulinnoja, lelukauppoja, karuselleja. Kaipaan iltasatuja ja tarhalauluja, kestovaippoja ja kurahousuja. Kaipaan soseita ja synttärikakkuja, tutteja ja hiekkalaatikoita, kaakaota ja pillimehuja. Kaipaan sylittelyä, hellimistä, lohduttamista, paijaamista. Ja jollain oudolla tavalla kaipaan myös kiukunpuuskia, korvatulehduksia, uhmaikää ja rajoja. Kaikkea mahdollista.

Olen päättänyt, että jos/kun mulla joskus on perhe, niin asetan sen ehdottomalle etusijalle. Sen taakse jääkööt uraputki ja vaurastuminen. Olen päättänyt, että huolehdin itsestäni, mutta en laske jokaista kaloria ja kiloa. En stressaa liikoja raskausajan painonnoususta. Olen päättänyt, että kuuntelen itseäni, ja haen tarvittaessa ajoissa apua arjesta selviytymiseen. Olen päättänyt, että annan lapselle aikaa, en vaadi ylettömästi omaa aikaa, vaan limitän lapsen kanssa touhuamiseen kaikkea, josta itsekin nautin. Olen päättänyt, että pidättäydyn alkoholista koko lapsen kasvun ajan (tai ehkä korkeintaan kerran-pari vuodessa aikuisporukalla, lapsen ollessa hoidossa). Olen päättänyt, että annan lapselle virikkeitä, opetan häntä rakastamaan kirjoja, taidetta, luontoa ja musiikkia. Olen päättänyt, että suon lapselle tunteen olla hyväksytty ja rakastettu pelkästään olemassaolollaan, ei minkään suoritteen kautta. Olen päättänyt, että puolustan lasta, mutta opetan myös seisomaan omilla jaloillaan, kunhan ne kantavat. Olen päättänyt, että arvostan lasta, en nolaa enkä häpäise, en naura hänen kustannuksellaan vaan hänen kanssaan. Pidän siitä kiinni, että millään muulla ei oikeastaan ole niinkään väliä, kunhan lasta rakastaa.

Viime yönä näin unta, että olin raskaana. Sinänsä ei mitään uutta ja ihmeellistä, mutta en muista koskaan tuollaista unta niin todentuntuisena. Vatsani oli suuren suuri, ja tunsin unessa jopa supistuksia (tai sellaisiksi ne unessa tulkitsin, enhän tiedä, miltä supistukset oikeasti tuntuvat). Herätessä litteä vatsa tuntui jotenkin oudolta. Väärältä. Jotain puuttuu, syli on tyhjä.