Näinä päivinä on tasa-arvoinen avioliittolaki noussut otsikoihin, siis sen vuoksi, että sen käsittely on taas vaihteeksi laitettu jäihin. Aika näyttää, miten sen käy, ehkä se vielä joskus menee läpi ja tasa-arvoisuus toteutuu tässä suhteessa. Siihen saakka minun ja vaimoni liitto on edelleen "vain" rekisteröity parisuhde. Jotenkin erilainen ja erilaiseksi luokiteltava, vähemmän tärkeä ja pyhä kuin naisen ja miehen liitto, syystä jota en vaan voi ymmärtää. Mikä tässä nyt niin oleellisen erilaista on? Liittomme on virallistettu maistraatissa ja jäljempänä saanut papin toimittaman siunauksen, liittomme puolesta on sekä allekirjoitettu asiakirjoja että rukoiltu kristinuskon Jumalaa. Olemme liittomme solmineet vapaaehtoisesti, täysi-ikäisinä ja täysin tietoisina tapahtuneesta. Toinen toisemme valinneet.

Yritin etsiä vastausta liittojen erilaisuudelle netin keskustelupalstoilta, mutta karkasin nopeasti pois niiltä sivuilta. Puskista huudetut mielipiteet ja mutu-tuntumat ovat käsittämättömän karua ja törkeää tekstiä, täysin vailla ymmärrystä siitä, että sateenkaari-ihmiset ovat myöskin tavallisia ihmisiä, joihin tuomitsevat sanat osuvat satuttaen. Luovuin yrityksestä ymmärtää siinä vaiheessa, kun mielipaha nousi liian suureksi. Vaikka tekstejä ei tarvitsisikaan ihan henkilökohtaisesti ottaa, järkytti kirjoittajien suvaitsemattomuus jälleen kerran. Varma tapa saada olonsa kurjaksi, mitättömäksi ja tuomituksi....

Nämä teemat, sateenkaaret ja suvaitsevuus, tuntuvat toistuvan uudelleen ja uudelleen, välillä painuvat piiloon noustakseen taas pinnalle yleisissä keskusteluissa. Syklittäin, ja syklittäin elän itsekin, pienemmässä mittakaavassa toki. Taas on noustu ja nuoltu haavat, viime negan tuottama romahdus tuntuu tällä hetkellä vain vaimealta muistolta. Romahdus se silti oli, kuinka sitä voikaan sattua niin paljon, henkisesti siis, työpäivän aikana vuoto alkoi vaikka ei olisi pitänyt, pakenin henkilökunnan vessaan vaihtamaan pikkuhousunsuojaa ja itkemään. Raskaustestin negatiivinen tulos vain vahvisti sen, mikä jotenkin oli jo selvää, vaikka jokin pieni toivonmurunen sai kaivamaan testin vielä muutaman kerran roskiksesta ja tarkistamaan, olisiko toinen viiva kuitenkin siihen ilmestynyt... no ei. Sama toivonmurunen, joka vuodosta huolimatta suunnitteli jo vauvanvaatteiden shoppailukierrosta, hipelsi innokkaana kirppareiden tarjontaa.

Romahduksen jälkeen uuteen nousuun, nokka kohti uusia pettymyksiä vai miten se nyt menee. Uudelleen samat rituaalit, Clomit ja Pregnylit, uusi yritys ja uusi toivo. Vielä en tiedä, miten tämä yritys päättyy, vielä liian aikaista tietää suuntaan tai toiseen.