Työkuviot vaihtuvat, ensin paluu vanhaan tuttuun, sitten mahdollisesti siirtyminen uuteen tuntemattomaan. Se olisi sitten elämäni ensimmäinen vakiduuni tällä omalla alallani, mutta vielä pitää pari päivää kärvistellä, ennen kuin saan tietää, miten käy. Olen kuulemma vahvoilla. Tykkäsivät musta, mun asenteesta, vakuuttuivat koulutuksesta ja erityisesti työkokemuksesta. Olisin sellainen, jonka haluaisivat siihen toimeen. Mutta pari päivää vielä.

Tilinpäätöstä viime vuodesta, vuoden työkokemus lisää portfolioon. Kelaamista siitä, mitä muuta kertyi repun pohjalle kuin roskia ja nöyhtää, mitä muuta jäi käsiin kuin känsät. Se oli raskas, mutta opettavainen vuosi. Näyttää hyvältä CV:ssä, antoi työkaluja tulevaan, ajattelemisen aihetta myös työpaikan ulkopuolelle. Olen aiemmin jo todennut, että (kokemukseni myötä ja mielestäni) lapselle ei kauheampaa kohtaloa ole kuin syntyä päihdeperheen lapseksi. Olen sitä mieltä edelleen. Viime vuoden aikana opin, että ilman varsinaista päihteiden ongelmakäyttöä ja päihdeperheen statustakin saa lapsen elämästä tehtyä melkoisen helvetin. Opin, millaista on, kun vanhemmuus ei ole riittävää, ei edes tuettuna. Kun perheessä aikuisuutta on aivan liian vähän. Mitä on Huoli, todellinen Huoli siitä, millaisissa oloissa lapset joutuvat elämään. Ja myös millaista on, kun tukea toivotaan ja ollaan valmiita ottamaan vastaan, mutta sitä ei ole järjestettävissä. Ei ole resursseja, ei tekijöitä, ei mahdollisuutta riittävän tiiviiseen työskentelyyn.

Mulla on paineita ja pelkoa siitä, että jos mulla joskus on lapsi(a), otan harteilleni täydellisyyden taakan. Mun pitää olla Täydellinen Äiti ja lasteni tulee olla Täydellisiä Lapsia, koska ainoastaan sillä tavalla voin saada hyväksynnän sille, että perheeni on sateenkaariperhe. Osaan ja pystyn hakemaan apua, mutta pystynkö myöntämään itselleni avun tarpeen, antamaan itselleni luvan olla hauras ja epätäydellinen? Voinko antaa itselleni anteeksi sen, että en välttämättä joka ainoa hetki jaksa ja pärjää? Saanko olla väsynyt ja pahantuulinen, vaikka olenkin lesboäiti? Saavatko lapseni oireilla ja käyttäytyä hankalasti ilman, että se katsotaan heti johtuvan kahden äidin perheestä? Rangaistus tehdyistä synneistä, suora ja selkeä syy-yhteys?

"Sullahan ei ole myöskään perhettä? Eikös olekin ihanaa, kun työpäivän jälkeen voi olla ihan rauhassa ja kotona on rauhallista ja hiljaista?" jutusteli kollega erään hulinatäyteisen työpäivän keskellä. Mä myöntelin ja nyökkäilin, vaikka oikeastaan en ihan tuota mieltä ole. Eihän hän tiedä, että omien lasten äänet ja läsnäolo voittaisivat ihana-listallani rauhan ja hiljaisuuden aivan tuosta vaan.