"Niin onko teillä kummallakaan omia lapsia?"

Uuden kollegan esittämä kysymys mulle ja kollegalleni iskee tyhjästä, odottamatta. Ilmeisesti milloinkaan, en mitenkään tämän lapsettomuuden ja hedelmöityshoitojen aikana pysty ottamaan tuota kysymystä viattomana smalltalkina, normaalina kahvipöytäkeskusteluna, osana ryhmän uuden jäsenen tutustumista ja asettautumista. Jäädyn, hämmennyn, hyvä etten kiskaise mitään väärään kurkkuun, pudistan päätäni, katsettani nostamatta pakenen, jonkun (teko?)syyn varjolla, tahtomattani teen kai liian selväksi, että tästä ei puhuta. Ei mun kanssa, ei näin äkkiä. En edelleenkään tiedä, onko kysyjällä itsellään omia lapsia. En ole kysynyt. En halua kysyä, en halua tietää.

Uusi vuosi, joulutauon jälkeen uusia voimia keränneenä uutta hoitokierrosta aloittamaan. Monesko yritys, ei sitä enää muistaisi jos ei olisi pitänyt hoidoista kirjaa. Kustannuksistakaan en pysyisi mitenkään perässä ilman kirjanpitoani. Järjettömät ne ovat. Sillä rahalla olisimme vaimoni kanssa toteuttaneet useammankin matkustushaaveemme tai remontoineet hulppeasti asuntoamme. Ehkä vauvahuoneemme olisi nykyisen varastointikaaoksen sijaan kauniisti sisustettu ja viimeisen päälle varustettu. Tai olisin voinut pitää pitkät pätkät palkatonta vapaata töistä sen sijaan, että nyt kerään kaikki mahdolliset pyhä- ja yötyölisät, kun kerran näitä menoeriä on. Joku mielen sopukka vielä jaksaa olla toiveikas, suunnitella ja maalailla pastellinsävyisiä tulevaisuudenkuvia, haaveet eivät maksa mitään. Positiivisuutta on kuitenkin edelleen vaikea pitää yllä, kun aiemmat lukuisat pettymykset ja romahdukset jäytävät mieltä. Edelleen olemme yhtä lailla tässä täysillä mukana kuin hoitojen alussa, silloin kauan kauan sitten. Enää ei vaan jaksa innostua ja intoutua. Pahoittelin sitä jo klinikallakin. Lääkärimme on kuulemma huolissaan mun jaksamisesta. No kiitos. Tässähän tämä. Päivä kerrallaan, piinaviikot sekunti kerrallaan, romahdukset kerta toisensa jälkeen, kai niihinkin rutinoituu kuten kaikkeen muuhunkin, mitä tähän liittyy.

Piinaviikot meneillään tälläkin hetkellä. Raskaustesti odottaa valmiina, vielä en saa sitä tehdä. Uusi vuosi, uusi hoitokierros, uusi hoitomuoto, (osittain) uudet lääkkeet tukena, uusi toivonpilkahdus, joko olisi aika lopputulokselle, joka olisi ihan uusi, ihan erilainen kuin tähän saakka?